Elokuu 2020

Suurimmalla osalla Espoon ja Kauniaisten paikallisyhdistyksen jäsenistä alkaa olla tämän kesän lomat jo takanapäin ja paluu työtehtäviin on alkamassa - jollei ole jo alkanutkin. Koronatilanne Suomessa on maailman mittakaavassa hyvä.  On kuitenkin tärkeää edelleenkin huomioida toiminnassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeet opetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestäjille koronavirusepidemian aikana. Myös OAJ on koonnut yhteen kattavasti Opetushallituksen ja opetusministeriön ohjeistuksia.
Varhaiskasvatuksen toiminnassa koronavirusepidemiaan liittyvien hygieniaohjeiden noudattaminen on ollut tarpeen koko kesän ajan ja ohjeiden noudattaminen on suositeltavaa edelleenkin. Tarpeettomia lähikontakteja vältetetään ja toiminnassa noudatetaan tartuntoja ehkäisevää hygieniaa. Perusopetus järjestetään syyslukukaudella 2020 lähtökohtaisesti lähiopetuksena. Lähiopetuksessa noudatetaan normaalilainsäädäntöä. Lukiokoulutuksessa opetuksen järjestämisen lähtökohtana on lähiopetus. Mikäli lukuvuosi aloitetaan kokonaan tai pääosin lähiopetuksena on samalla hyvä varautua siihen, että etäopetukseen siirtyminen sujuu tarpeen vaatiessa nopeasti ja suunnitelmallisesti.
Lue tarkemmin: 
Koronavirus ja lähiopetus perusopetuksessa syyslukukaudella 2020

Elokuun alussa on tapahtunut muutamia muutoksia. Varhaiskasvatuslaki sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annettu laki muuttuivat 1.8.2020. Varhaiskasvatuslain muutos tarkoittaa sitä, että kaikilla lapsilla on subjektiivinen oikeus kokoaikaiseen varhaiskasvatukseen. Esimerkiksi huoltajan työssäolo, opiskelu tai työttömyys eivät rajoita tätä oikeutta. Lisäksi elokuussa astuvat voimaan uuden sopimuskauden palkankorotukset. 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jäsenillat keväällä 2024

 OAJ:n Espoon ja Kauniaisten paikallisyhdistys EKPY kutsuu varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, lukio-opetuksen sekä musiikin perusopetuksen ...