Peruskoulun vuosityöaikakokeilusopimus Espoossa

Ennen joulua saimme neuvottelutuloksen Espoon paikallisesta perusopetuksen vuosityöaikakokeilusopimuksesta. EKPY:n hallitus hyväksyi paikallisen neuvottelutuloksen helmikuussa. Espoon suomenkielistä peruskouluista rajattiin mahdollisesti kokeiluun lähteviksi kouluiksi Ruusutorpan, Juvanpuiston ja Mainingin yhtenäiskoulut. Maaliskuussa OAJ:n ja KT:n edustajia vieraili kouluissa kertomassa vuosityöaikakokeilusopimuksen sisällöstä. Tämän jälkeen EKPY:n edustajat, jolloin kouluilla järjestettiin äänestys kokeiluun lähtemisestä.

Jotta kokeilu olisi voitu aloittaa elokuussa 2019, koulun opettajakunnan OAJ-jäsenistä 2/3 olisi pitänyt kannattaa kokeiluun lähtemistä. Tätä kannatusta ei saavutettu yhdessäkään kolmesta koulusta. Eli elokuussa 2019 Espoon suomenkielisissä peruskouluissa ei lähdetä mukaan perusopetuksen vuosityöaikakokeiluun.  Espoon vuosityöaikakokeilun aikataulusta on tiedotettu aikaisemmin luottamusmiestiedotteissa 2/2018 ja 4/2018, jotka on lähetetty koulujen yhteysopettajien kautta jäsenistölle.

Voit lukea lm-kirjeet klikkaamalla tästä!

Eduskuntavaalipaneelit 2019

Ma 25.3 klo 17.15 Sellon kirjaston Iso lava: Suuri sisäilmailta

17.15 Tilaisuuden avaus: EKPY:n puheenjohtaja, Antti Piiroinen
17.20 Koulut kuntoon – Espoon miljardisatsaus ja askelmerkit kohti terveitä päiväkoteja ja kouluja. Maija Lehtinen, toimitusjohtaja, Espoon Tilapalvelut (liikelaitos)
17.40 " Home- ja muut ympäristöyliherkkyyssairaudet terveysuhkana” Ville Valtonen, professori
18.00 ” Mikä pilaa sisäilman – syyllisenä kosteus, homeet vai me itse?” Mirja Salkinoja-Salonen, professori emerita
 18.20 Kommenttipuheenvuoro ja Opettajien ammattijärjestön OAJ:n näkemys tämänhetkisestä sisäilmatilanteesta Suomen kouluissa ja toimenpide-ehdotukset, Riina Länsikallio, työelämäasimies, OAJ
18.30 - 19.30 Uudenmaan vaalipiirin eduskuntavaaliehdokkaiden vaalipaneeli. Juontaja: EKPY:n pj Antti Piiroinen. Yleisöllä tilaisuus haastaa panelistit.

Kahvitarjoilun vuoksi ennakkoilmoittautuminen ke 20.3.2019 mennessä:
https://goo.gl/forms/KuM8K7hnXQ0DwpXs1
Tilaisuuteen voi osallistua ilman ennakkoilmoittautumista!

To 28.3 klo 17.15 Sellon kirjaston Iso lava: Kolmiportainen tuki ja tukitoimet sekä inkluusiokehitys
17.15 Tilaisuuden avaus: EKPY:n puheenjohtaja, Antti Piiroinen
17.20 "Oppimisen ja koulunkäynnin tuki rakenteena ja käytänteenä: toteutuuko oppilaiden välinen tasa-arvo"? Piia Björn, Professori, erityispedagogiikka, Itä-Suomen yliopisto
17.40 Espoon kaupungin sivistystoimen katsaus kolmiportaisen tuen haasteisiin: onnistumiset ja hyvät käytänteet ja lapsen tarvitseman tuen toteutuminen lähikouluperiaatteella Espoossa, Ilpo Salonen, perusopetuslinjan päällikkö, Espoon kaupunki
18.00Kommenttipuheenvuoro ja Opettajien ammattijärjestön OAJ:n näkemys kolmiportaisen tuen tämänhetkisestä tilanteesta Suomen kouluissa, Päivi Lyhykäinen, erityisasiantuntija , OAJ
18.20 - 19.15 Uudenmaan vaalipiirin eduskuntavaaliehdokkaiden vaalipaneeli. Juontaja: EKPY:n pj Antti Piiroinen. Yleisöllä tilaisuus haastaa panelistit.

Kahvitarjoilun vuoksi ennakkoilmoittautuminen ma 25.3.2019 mennessä:
https://goo.gl/forms/ROA0DYmxtOSymqNI3
Tilaisuuteen voi osallistua ilman ennakkoilmoittautumista!

Ti 2.4 klo 17.15 Sellon kirjaston Iso lava: Koulutusleikkauksista koulutusinvestointeihin 
17.15 Tilaisuuden avaus: EKPY:n puheenjohtaja, Antti Piiroinen
17.20 Kuluneen hallituskauden koulutusleikkaukset ja askelmerkit eteenpäin. Jorma Kauppinen, johtaja, Opetushallitus
17.40 Tilannekatsaus koulutuksen resursseihin Espoossa. Harri Rinta-aho, sivistystoimen johtaja, Espoon kaupunki
18.00 Kommenttipuheenvuoro ja Opettajien ammattijärjestön OAJ:n näkemys suomalaisten varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, 2.asteen sekä korkea-asteen suurimmista haasteista ja tarpeista koulujen tämänhetkisestä tilanteesta Suomen kouluissa, Heljä Misukka, koulutusjohtaja, OAJ
18.20 -19.15 Uudenmaan vaalipiirin eduskuntavaaliehdokkaiden vaalipaneeli. Juontaja: EKPY:n pj Antti Piiroinen. Yleisöllä tilaisuus haastaa panelistit.

Kahvitarjoilun vuoksi ennakkoilmoittautuminen ke 27.3.2019 mennessä:
https://goo.gl/forms/VjPLACsBmcIerVd02
Tilaisuuteen voi osallistua ilman ennakkoilmoittautumista!

Jäsenillat 2024

OAJ Espoon ja Kauniaisten paikallisyhdistys (EKPY) järjestää syksyllä 2024 kolme jäseniltaa. Jäsenemme voivat ilmoittautua vain yhteen: MA 1...