Kesäterveiset

Juhannus on jo ensi viikolla ja kesälomat lähestyvät, jos eivät ole vielä alkaneet. Tämän lukuvuoden aikana olemme neuvotelleet Espoon paikallisesta perusopetuksen vuosityöaikakokeilusopimuksesta. Ennen joulua saimme neuvottelutuloksen ja sen jälkeen kokeiluun valikoitui kolme yhtenäiskoulua. Niissä pidettiin opettajajäsenille äänestys kokeiluun lähtemiseksi, mutta yhdessäkään koulussa ei saatu tarvittavaa kannatusta. Eli Espoo ei lähde mukaan kokeiluun ensi lukuvuoden alussa. Perusopetuksen vuosityöaikaa kokeillaan parhaillaan Helsingissä, Vantaalla, Lahdessa ja Vaasassa. Jyväskylässä kokeiluun osallistuu ensi syksystä lähtien yksi yhtenäiskoulu.

Espoossa on kuitenkin jo käynnissä yksi työaikakokeilu, esiopetusta antavien varhaiskasvatuksen opettajien ja varhaiskasvatuksen erityisopettajien työajan järjestäminen vuositasolla tasoittuvaksi. Tämä kokeilu aloitettiin kuluvan vuoden alussa ja on Suomessa ainutlaatuinen. Kokeilusta saatavia tuloksia odotellaan.

Kunta-alan työehtosopimukset päättyvät maaliskuussa 2020. Neuvotteluita uusista sopimuksista ollaan parhaillaan aloittelemassa ja asiaa seurataan myös täällä paikallisyhdistyksessä. Keväällä 2018 ennen kuin nykyiset sopimukset saatiin allekirjoitettua, myös Espoossa oli lakonuhka. Yksityisen sosiaalipalvelualan sopimuksen piirissä oleville päiväkotien lastentarhanopettajille annettiin lakkovaroitus ja paikallisyhdistyksen puheenjohtajan ominaisuudessa olimme yhdessä Espoon seudun Lastentarhanopettajat ry:n toimijoiden kanssa Akava-talossa lakkokoulutuksessa. Lakon oli määrä alkaa keskiviikkona 7.3.2018. Neuvottelusopimus saatiin aikaiseksi kuitenkin maanantaina 5.3.2018, jolloin lakon uhka poistui.  Neuvottelemallahan sopimusten tulisi syntyä; lakkko on vain äärimmäinen työtaistelykeino. Kuinka mahtaa käydä vuonna 2020, se jää nähtäväksi.

Yhdistyksen 20-vuotisjuhla pidettin Villa Pentryssä torstaina 16.5.2019. Juhlaan osallistui useita henkilöitä, jotka olivat olleet mukana perustamassa paikallisyhdistystämme vuonna 1998. Näillä eväillä olemme viemässä paikallisyhdistystä uudelle vuosikymmenelle.
Toivotamme sitä ennen kaikille aurinkoista ja rentouttavaa kesää!






Syksy 2021

Kesälomat ovat takanapäin ja katse suuntaa tulevaan syksyyn ja talveen. Opettajien edunvalvonnassa tapahtuu paljon. Yksi merkittävimmistä ta...