Kesälomat alkavat olla takanapäin, ja paluu arkeen on jo alkanut.
Lukuvuosi on käynnistynyt päiväkodeissa: Varhaiskasvatuksen opetushenkilöstöä on perehdytetty uudistettuihin lapsen varhaiskasvatussuunnitelmiin (lapsen vasu) ja esiopetuksen suunnitelmiin (leops). Lisäksi Espoossa toimii tästä syksystä lähtien lapsen kasvun, kehityksen ja oppimisen tukena noin 100 laaja-alaista varhaiskasvatuksen erityisopettajaa ja kieli-ja kulttuuriopettajaa.
Espoossa varhaiskasvatuksen henkilöstön tehtäväkuvat eli tehtäväkohtaisen työn sisältö ja vaativuus määritellään tätä päivää vastaaviksi. Tämän työryhmän työ on loppusuoralla ja se on hyödyksi kunta-alan sopimuksessa määrätyn järjestelyerän kohdentamisessa. Varhaiskasvatuksessa tapahtuu muutenkin suuria muutoksia, sillä varhaiskasvatuslaki astuu voimaan 1.9.2018.
Perusopetuksessa vuosityöaikakokeilusopimuksesta keskustellaan ahkerasti. Espoossa tai Kauniaisissa kokeilua ei aloitettu tänä lukuvuonna; Vantaalla ja Helsingissä kokeiluun osallistuu kaksi alakoulua kummassakin kaupungissa. Espoossa voidaan aikaisintaan elokuussa 2019 osallistua vuosityöaikakokeiluun. On hyvä muistaa, että vuosityöaikakokeiluun osallistumisesta päättää niin kokeilun osallistuvan koulun opettajakunta kuin myös EKPY:n hallitus. Sitä ennen pääluottamusmies ja varapääluottamusmies neuvottelevat Espoon paikallisen vuosityöaikakokeilusopimuksen.
Aurinkoista alkusyksyä,
Antti Piiroinen
EKPY:n puheenjohtaja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Paikallisyhdistyksen illat 15.11. ja 29.11.2023
Valitettavasti tilaisuudet ovat jo täynnä (3.11.2023). Voit ilmoittautua varalle KLIKKAA TÄSTÄ! OAJ Espoon ja Kauniaisten paikallisyhdist...

-
Valitettavasti tilaisuudet ovat jo täynnä (3.11.2023). Voit ilmoittautua varalle KLIKKAA TÄSTÄ! OAJ Espoon ja Kauniaisten paikallisyhdist...
-
OAJ:n Espoon ja Kauniaisten paikallisyhdistyksen vuosikokous järjestetään maanantaina 30.10.2023 klo 17.30 Bio Granissa osoitteessa Teiniku...
-
Espoossa ja Kauniaisissa järjestetään luottamusmiesvaalit keväällä. Luottamusmiehet valvovat palkka- ja palvelussuhdeasioita antamalla hen...