Paikallisen vaikuttamisen kehittämispäivä to 8.11.2018

Torstaina 8.11.2018 OAJ järjesti Akava -talossa vaikuttamisen kehittämispäivän paikallisyhdistysten edustajille. Paikalla oli edustajia 12 eri paikallisyhdistyksestä eri puolelta Suomea. Tilaisuuden tarkoituksena oli kertoa hyvistä paikallisista käytänteistä, mitä tukea tarvitaan toimistolta, mitä hidastaa ja vaikeuttaa paikallista vaikuttamistyötä.

SOTE -uudistuksen jälkeen sivistyspalvelut ovat kuntien suurin tehtävä
Käsittelimme vuoden 2016 kuntapäättäjäselvityksen johtopäätöksiä. Selvityksen mukaan mm. OAJ:llä on myönteinen julkikuva, opetus on juhlapuheiden ykkönen mutta budjettineuvotteluiden kakkonen.
Educassa tavatut opettajataustaiset kunnanvaltuutetut toivovat OAJ:tä aktiivista tiedottamista.

Hyvinä koulutuspoliittisen vaikuttamisen keinona pidettiin tapaamisia sivistys-ja opetuslautakuntien kanssa, paikallisten kansanedustajien kanssa, iltakouluja, koulutuskahveja sekä joululounaita ja -kahveja. Yhteinen lukuvuoden avaus päättäjien kanssa todettiin myös onnistuneeksi. Muutamissa kunnissa päättäjillä on kummikoulut ja -päiväkodit, joihin päättäjät jalkautuvat paikalle.

Haasteena pidettiin ihmisten saamista paikalle ja sen, että usein kontaktit päättäjiin ovat henkilösidonnaisia. Luottamustehtävissä olevan henkilön vaihtuessa voi katketa yhteys päättäjään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jäsenillat keväällä 2024

 OAJ:n Espoon ja Kauniaisten paikallisyhdistys EKPY kutsuu varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, lukio-opetuksen sekä musiikin perusopetuksen ...