Kunta-alan lakko pääkaupunkiseudulla siirtyy 3.-9.5.2022

 Ministeriö on siirtänyt lakon alkamista Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa kahdella viikolla. Uudet lakkopäivät ovat 3.–9.5. Samalla Juko ja Jau antavat uuden lakkovaroituksen, joka koskee 10 kaupunkia.

Työ- ja elinkeinoministeri Tuula Haatainen on valtakunnansovittelijan pyynnöstä siirtänyt Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunkien työntekijöiden eli myös opetusalan henkilöstöä koskevan lakon alkamista. Ministerin mukaan lakko vahingoittaisi huomattavasti yleistä etua. Lakko toteutuu siirron vuoksi 3.–9.5., ellei sovintoratkaisua löydy sitä ennen. 

- Tämä on käsittämätön ratkaisu valtakunnansovittelijalta ja ministeriltä. Siirto on suorastaan lakko-oikeuden rajoittamista. Opettajien lakon siirtäminen osoittaa jälleen kerran, että opettajat ovat avainjoukko koko yhteiskunnan toiminnan kannalta. Oikeudenmukaista palkkaa siitä ei silti haluta maksaa. Nyt on kuitenkin sillä tavalla uusi tilanne, että ilman palkkaohjelmaa, kunnon palkankorotuksia ja eräitä keskeisiä epäoikeudenmukaisuuksien korjaamisia palvelussuhteen ehdoissa ratkaisua ei synny, OAJ:n ja Jukon puheenjohtaja Olli Luukkainen summaa poikkeuksellista työmarkkinatilannetta. 

- Jos opettajien lakkoa siirretään nyt, milloin opettajilla olisi viranomaisten mielestä oikea aika lakkoilla? Ei milloinkaan. Lakon siirron syyksi ei riitä se, että muut pääsisivät töihin. Tällainen perustelu osoittaisi erittäin huonoa ymmärrystä varhaiskasvatuksen ja koulutuksen merkityksestä ja tehtävästä. Kansainvälistä kiitosta huipputuloksista jatkuvasti saanut varhaiskasvatus ja koulut eivät ole lasten säilytyspaikkoja, jossa lapset ovat turvassa sen aikaa, kun hallituksen ja työnantajien mielestä tärkeämmät ammattiryhmät käyvät töissä. Ne ovat tärkeä osa koulutuspolkua ja maamme tulevaisuuden rakentamista. Nyt tehdyllä päätöksellä päättäjät väheksyvät huippuosaajiemme roolia ja työtä, Luukkainen jatkaa. 

OAJ näkee välttämättömänä kunta-alan opettajien palkkatason ja palvelussuhteen ehtoihin sisältyvien epäoikeudenmukaisuuksien korjaamisen. Opetusalalle tarvitaan monivuotinen palkkaohjelma, jonka avulla voidaan aloittaa korjaaminen. Kansainvälisesti tunnustetun ja huipputasolla olevan opetusalan vetovoiman tulee säilyä, jotta saamme jatkossakin alalle parhaat voimat. Ilman monivuotista palkkaohjelmaa se ei ole mahdollista.  

- Opettajat ovat erittäin valmiita lakkoon. Kuudella paikkakunnalla on jo lakkoiltu, ja lakkotapahtumissa on ollut yhteensä tuhansia opettajia. Lakon siirtyminen pääkaupunkiseudulla kahdella viikolla ei muuta itse lakon syytä. Opettajat eivät nytkään pyydä luksusta, vaan oikeudenmukaisen, kilpailukykyisen palkan ja säälliset työolot, kuvaa OAJ:n kuntasektorin järjestöllisestä valmiudesta vastaava erityisasiantuntija Kaj Raiskio. 

Uusi lakkovaroitus 

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko ja Julkisen alan unioni Jau ovat antaneet tänään myös uuden lakkovaroituksen samalle ajanjaksolle 3.–9.5. Kyse ei ole virheestä vaan lakon laajentamisesta. Uudessa lakkovaroituksessa on mukana myös kuusi muuta kaupunkia eli Rovaniemi, Oulu, Kuopio, Jyväskylä, Tampere ja Turku pääkaupunkiseudun lisäksi. 

Lakko koskee opetushenkilöstöä, jotka kuuluvat OVTES- ja KVTES-sopimukseen ja joiden työnantaja on Rovaniemen, Oulun, Jyväskylän, Turun, Kuopion, Tampereen, Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunki. Lakon piiriin kuuluvat myös päiväkodin johtajat ja rehtorit.    

Lakon piirissä eivät ole koulutuskuntayhtymät, eivätkä yksityiset koulut, oppilaitokset ja päiväkodit.  Lisäksi lakon ulkopuolelle rajataan IB-lukioiden loppukokeiden toteuttamiseen vaadittavat välttämättömät työtehtävät. Lakon ulkopuolelle on rajattu myös ne jäsenet, jotka ovat järjestäytyneet Opetusalan Ammattijärjestöön KEA ry:n (Koulutuksen esimiehet ja asiantuntijat) tai Opsia ry:n (Opetus- ja sivistystoimen asiantuntijat) kautta.     

Uutta lakkoa on lain mukaan mahdollista siirtää valtakunnansovittelijan Työ- ja elinkeinoministeriölle tekemän esityksen seurauksena kahdella viikolla.   

OAJ:n jäsenten kanssa yhtä aikaa lakossa ovat myös muita neuvottelujärjestö Jukon jäsenliittoja sekä Julkisen alan unionin Jaun jäsenliitot JHL ja Jyty. 

Työriita koskee kunta-alan virka- ja työehtosopimusta. Lakolla pyritään vauhdittamaan junnaamaan jääneitä sopimusneuvotteluja, joissa ratkaisua ei syntynyt sopimuskauden päättyessä 28.2.2022 eikä myöskään valtakunnansovittelijan johdolla. Tällä hetkellä kiistaa koettaa ratkaista harvinainen sovittelulautakunta Elina Pylkkäsen johdolla. 

Työnantaja koettaa murtaa lakkoja 

OAJ on saanut paljon viestejä työnantajien yrityksistä murtaa opettajien lakko-oikeutta. Työnantajat ovat tehneet listoja muun muassa rehtoreiden ja päiväkodin johtajien lakkoon liittymisistä. Sekä lakkoon osallistuminen että ammattijärjestön jäsenyys ovat jokaisen henkilökohtaisia asioita ja laillisia oikeuksia, joita työnantaja ei saa selvittää etukäteen.

Lähde: OAJ jäsenkirje 14.4.2022


Lakkoavustus, tilaisuudet sekä viestintä

Kunta-alan lakko on toteutumassa 19.-25.4.2022. Tässä tietoa lakkoavustuksesta, suunniteilla olevista paikallisista tilaisuuksista sekä viestinnästä.

  • OAJ toimittaa jäsenille ohjeet lakkoavustukseen liittyen. Jäsenen tulee itse täyttää lakkoavustukseen liittyvä lomake OAJ:n verkkosivuilla. Lakkoavustus on verollista tuloa 16 euroa ylittävältä osalta (TVL 88 §). Lakkoavustuksesta verottajan ohjeiden mukainen ennakkopidätysprosentti on 180 euron avustuksesta 50 %. Veroprosentti luonnollisesti korjaantuu lopullisessa verotuksessa.

  • Suunnitteilla olevia lakkotilaisuuksia, joista tiedotetaan erikseen:
    • Ke 20.4. OAJ Pääkaupunkiseudun tilaisuus Hotelli Presidentissä klo 18–22
    • To 21.4. elokuvailta Bio Granissa klo 16
    • Mielenilmaus Espoossa ke 20.4. ja to 21.4. Suunnitteilla yhteistyössä JHL ja JYTY kanssa.
    • Kaksi toritapahtumaa (Iso Omena ja Sello)
    • Kauniaisten varhaiskasvatuksen toritapahtuma ke 20.4. klo 10–13 yhteistyössä JHL kanssa

Ajankohtaista tietoa löytyy:

Kunta-alan lakko 19.-25.4.2022: Lakkovartiointi

 Kunta-alan lakko on alkamassa 19.4.2022. Jokaiseen lakonalaiseen työpaikkaan järjestetään vartiointi. Lakkovahtien asettaminen on tärkeää, jotta lakkojohto voi seurata työtaistelun kulkua.

Lakkovahdit on nimettävä ja heidän vartiovuoronsa on järjestettävä etukäteen erillisen aikataulun mukaisesti. Lakkovahdeille on määrättävä varahenkilöt. Yhteysopettaja laatii lakkovahtivuorolistan! Lakkovahteja tulee olla kerrallaan vähintään kaksi. Samoin molemmilla tulee olla varahenkilö, joka tulee paikalle, mikäli varsinainen vahti estyy. OAJ:n jäsenyys velvoittaa työskentelemään lakkovahtina, joten kaikille jäsenille jaetaan sekä vahti- että varavuoroja tasapuolisesti. Vahtivuorosta ei voi kieltäytyä. Jos työpaikalla on JHL:n tai JYTY:n edustajia, heitä voi värvätä myös lakkovahdeiksi!

Lakkovahdin toimintaohjeet:

- Lakkovahtitoiminnan tulee olla näkyvää. Lakkovahdit ovat yleensä työpaikan ulkopuolella pääsisäänkäynnin edessä.

- JUKOn paikallinen työtaistelutyöryhmä on määrännyt vartiovuoron pituuden työpaikan olosuhteet huomioon ottaen.

- Vahtivuoro alkaa puoli tuntia ennen koulun ensimmäisen oppitunnin alkua ja kestää 2,5 tuntia. Esimerkiksi: Jos koulun ensimmäinen tunti alkaa 8.00, kestää vahtivuoro 7.30–10.00.

Lakkovahti:

- ilmoittaa töihin tuleville lakosta

- huolehtii siitä, että lakon piiriin kuuluvat eivät mene työpaikalle

- jakaa lakkoa koskevaa tiedotusaineistoa (lehtiä, monisteita tms.)

- ottaa selvää mahdollisista lakon rikkojista (rikkureista) ja merkitsee heidän nimensä muistiin

- tekee lakko-organisaation paikallisjohdolle raportin vartiovuoron päättyessä Forms-linkillä: Lakkoraportti tästä klikkaamalla!

- ottaa huomioon, että ketään ei saa väkivalloin pakottaa ottamaan osaa lakkoon tai estää suorittamasta virkatehtäviään

- tekee ilmoituksen, jos havaitsee työpaikalla sellaista, mikä myös normaaliolosuhteissa edellyttää ilmoitusta viranomaisille (murto, tulipalo yms.)

- Lakkovahdeilla on erityinen merkitys lakon pitävyyden takaamisessa sekä informaation välittämisessä.

- On muistettava, että lakossa olevat eivät voi mennä omalle työpaikalleen.


Paikallisyhdistyksen ilta

OAJ Espoon ja Kauniaisten paikallisyhdistys järjestää paikallisyhdistyksen illan ma 4.4.2022 klo 17.45. Illan ohjelma:

17.45-18.00 Ajankohtaista järjestövalmiudesta

18.00 - Elokuva: Hercule Poirot - Kuolema Niilillä.

Ilmoittautuminen:

https://forms.gle/Ydi4gv2Jtv9ieQDZ8
Ilmoittautumisen yhteydessä tarvitset jäsennumeron,  jonka löydät mm. OAJ jäsenkortista.

Tilaisuus on maksuton. Tervetuloa!

Kevät 2022

Kevät 2022 on edunvalvonnallisesti työntäyteinen.  OAJ:n jäsenistöä koskevat kunta-alan, Avaintyönantajien ja valtion sopimukset päättyvät 28.2.2022. Yksityisen opetusalan (Sivista) sopimukset päättyvät 31.3.2022 ja yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus (Hali) päättyy 30.4.2022. Tavoitteena on ennen nykyisten sopimusten päättymistä sopia uusista virka- ja työehtosopimuksista OAJ:n ja työnantajaliittojen välillä. Neuvottelujärjestö JUKO irtisanoi tammikuussa OAJ:n jäseniä koskevat työ- ja virkaehtosopimukset. Sopimusten irtisanomisella varmistetaan sopimusten päättyminen ja neuvottelujen alkaminen. Paikallisyhdistyksellä on merkittävä rooli paikallisessa järjestövalmiustoiminnassa.

OAJ:lle valitaan uusi valtuusto keväällä 2022. Valtuusto luo OAJ:n suuret linjat, kuten strategian ja toimintasuunnitelman. Valtuutettujen tehtävänä on tuoda jäsenten viestit päätöksentekoon ja välittää tietoa päätöksistä jäsenille.  Ennakkoäänestys on 28.2. – 14.3.2022​ ja varsinaiset vaalipäivät 4.-5.4.2022. Muistathan äänestää.​

Paikallisyhdistyksen ilta ke 8.12.

 

OAJ:n Espoon ja Kauniaisten paikallisyhdistys (EKPY) kutsuu varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, lukio-opetuksen sekä musiikin perusopetuksen OAJ:n jäsenet paikallisyhdistyksen iltaan ke 8.12.2021 klo 17.45  Bio Graniin Kauniaisissa (Bio Grani, Teinikuja 4, 02700 Kauniainen). 

Tilaisuudessa esitetään Bond-elokuva “007 No Time to Die”.

Klo 17.45 Ajankohtaista järjestövalmiudesta, pj Antti Piiroinen

Klo 18.00 Elokuva alkaa. Elokuvan pituus 2 h 43 min.

Pyydämme ystävällisesti ilmoittautumaan tilaisuuteen ke 1.12.2021 mennessä klikkaamalla tästä!

Ilmoittautumiseen tarvitaan OAJ-jäsennumero, jonka löytää mm. jäsenkortista.


Yhteistyöillallinen ke 10.11.2021

Kutsuvieraamme

OAJ Espoon ja Kauniaisten paikallisyhdistys järjesti ke 10.11.2021 yhteistyöillallisen. Paikallisyhdistyksen edustajien lisäksi mukana olivat kansanedustaja Mia Laiho, Espoon kasvun ja oppimisen lautakunnan jäsen Eero Kling, Kauniaisten opetus-ja varhaiskasvatusvaliokunnan puheenjohtaja Satu Mollgren ja jäsen Matti Kauppila sekä Espoon sivistystoimen johtaja Harri Rinta-Aho ja Espoon suomenkielisen toisen asteen opetuksen ja nuorisopalvelujen tulosyksikön johtaja Tapio Erma.

Kansanedustaja Mia Laiho sekä Satu Mollgren Kauniaisista
Illan aikana keskustelimme mm. työssä jaksamisesta. Onnistumme yhdessä ja yhdessä tekemällä! On hyvä kehittää yhteistoiminnallisia tapoja tehdä yhteistyötä koulurajojen ulkopuolelle. Jaetaan hyviä käytänteitä sekä on tärkeää nostaa ongelmia päättäjien tietoon.  Espoon byrokratiaa on saatu madallettua.  HR on uudistettu ja kehittämisohjelma on tulossa. Illan aikana opetusalan henkilökuntaa kiitettiin työstä korona-aikana! Espoossa estyimme koronalingoista. Sote-uudistus ja hyvinvointi-alueisiin siirtyminen aiheutti keskustelua ja pohdimme, kuinka se vaikuttaa pääkaupunkiseudun kaupunkien talouteen ja sitä kautta opetuksen ja koulutuksen rajoitukseen. Oppilashuolto siirtyy hyvinvointialueille, miten vaikuttaa kouluissa. 
Tänä vuonna alkanut oppivelvollisuuden laajentaminen oli myös esillä. Viimeistään lokakuun loppuun mennessä osoitettiin opintopaikka kaikille ja vain noin 10 nuorta sai osoittamispäätöksen. Eheä koulupolku on tärkeä - eikä vain nivelvaiheessa vain koko koulupolun ajan, jotta pudokkaita ei tule. Lukion erityisopetuksen toteutuminen puhututti. 

Puheenjohtaja Piiroinen ja varapuheenjohtaja Laitinen
Espoo haluaa olla sivistyksen kärkikaupunki. Koulurakennuksien korjaushankkeesta on tullut tuloksia, sillä tällä lukukaudella ei ole ollut yhtään hätäväistöä. Palvelutarpeet eivät ole vähenemässä tulevaisuudessa. Lopuksi muistutettiin, että kannattaa yhteyttä tuttuun valtuutettuun, kun on asioita joita tulisi saada kuntoon! 


EKPY vuosikokous 2026

  OAJ:n Espoon ja Kauniaisten paikallisyhdistyksen vuosikokous järjestetään maanantaina 26.10.2026 kello 17.30 Bio Granissa osoitteessa Tein...